hyvinvointi palautuminen stressi

Kirkasvalosta apua kaamoksessa jaksamiseen

Talven pimeys on tällä hetkellä voimakkaimmillaan ja moni kärsii kaamosoireista, joita ovat esimerkiksi surullisuus, alentunut mieliala, ahdistuneisuus, ärtyneisyys, mielihyvän ja mielenkiinnon kokemisen menettäminen sekä arvottomuuden ja toivottomuuden tunteet. Unentarve lisääntyy, fyysinen aktiivisuus vähenee ja seksuaaliset halut heikentyvät. Oireet voimistuvat yleensä iltapäivisin. 1% väestöstä kokee kaamosmasennusta ja 10-30% kokee lievempää kaamosrasitusta.

Olen itse kotoisin Lapista ja olen tottunut vuodenaikojen ääripäihin – kesällä on yötä päivää valoisaa ja energiaa riittää. Talvella käperrytään hiljaisuuteen ja pimeyteen, tosin sillä erotuksella, että luonto hohtaa valkeuttaan lumen ja pakkasen keskellä. Tuntuu, että sellaisessa jaksaa paremmin, kuin Etelä-Suomen rännässä ja loskassa, jossa kaikki valo imeytyy pimeyteen.

Tämän vuodenajan yli pääsemiseen ja hyvinvoinnin lisäämiseen on onneksi monia keinoja. Eräs helppo ja vaivaton keino on kirkasvalokylpy. Meillä on jo monen vuoden ajan sytytetty aamuisin aamiaispöydän viereen voimakas kirkasvalolamppu ja siitä on tullut hyvä tapa, jota ilman ei enää halua aamuja aloittaa.

Kirkasvalohoidon on todettu olevan yksi tehokkaimmista keinoista torjua kaamosoireita. Kirkasvalohoito auttaa uniongelmissa ja auttaa säännöllistämään vuorokausirytmiä. Se saattaa myös auttaa hillitsemään makeanhimoa.

Parhaimmillaan valohoitoa kannattaa nauttia aamuisin 5.30-9.00 välisenä aikana 30-60 minuuttia kerrallaan useamman viikon ajan.

Ulos kannattaa singahtaa aina, kun pienikin auringonsäde vilahtaa, jos vain suinkin pystyt. Pieni happihyppely lounastauolla auringonpaisteessa auttaa jaksamaan. Vaikka kaamosaikaan tekisi mieli käpertyä yksinäisyyteen,  muista myös hyvien ihmissuhteiden elvyttävä ja parantava vaikutus.

Stressi haltuun -verkkokurssilta apua stressinhallintaan!

Lähteet:

Terveyskirjasto.fi

Saatat pitää myös...

Suositut artikkelit...